Historiaa

Yhdistys perustettiin 8.7.2018. Haaveenamme oli alusta lähtien perustaa eläintalo, koska tällöin toimintamme olisi monipuolisempaa. Sopiva kohde löytyi Kuusankoskelta Heinharjusta osoitteesta Teollisuuskaari 20. Talo oli pahasti rapistunut vuosien saatossa, mutta innokkaina ja hiukan yltiöpäisinäkin päätimme lähteä kokeilemaan siipiämme tuon parakkirakennuksen saneerauksessa. Kiinteistökauppa tehtiin 17.11.2018 ja tarvittavat rakennusluvat saatiin Kouvolan kaupungilta 10.7.2019.

Rakennusprojektia valvomaan saimme rakennusmestari Merja Tihulan, joka teki työnsä hyväntekeväisyytenä, kuten kaikki muutkin rakennusprojektiin mukaan lähteneet. Vetovastuun työn etenemisestä ja työstä otti Ari Honkanen, joka käyttikin vapaapäivänsä ja kesälomansa eläintalon rakennustöissä. Useat yksityiset henkilöt sekä yritykset lahjoittivat tarvittavia materiaaleja ja myös yhdistyksen jäsenet osallituivat mahdollisuuksiensa mukaan saneeraukseen. Eläintalon valmistumisesta mittavimman osuuden hoiti Elementit-E Oy ja rakennusneuvos Veli Hyyryläinen. 

Olemme jättäneet taloon pieniä yksityiskohtia ja jälkiä, jotka kertovat sen historiasta vuosien varrella mm. hevostallina. Alapuolella kuvia talosta ennen ja jälkeen remontin.